26.12.10

Laskemassa mäkeä!

 
Lapsen toppapuku viime viikon alesta $20!

Laaksossa ylin lämpötila on tänään lähes 20 astetta plussaa, mutta pakkasimme toppavaatteet autoon ja ajoimme 90 minuutin päähän San Gabrielin vuorille ihastelemaan lunta. Moni muukin oli saanut tänään saman ajatuksen ja 90 minuutista tulikin yli kaksi tuntia, kun ajoimme valtatie viittätoista kymmenen mailia tunnissa. Tänne Wrightwoodin lähellä sijaitsevaan Mountain High -laskettelukeskukseen on satanut viime viikon sateiden ansiosta paljon tuoretta lunta. Mieheni ja poikani menivät laskemaan renkailla, aikuiselta koko päivän lysti maksaa $35 ja poikani sai vielä $15 lipun, vaikka oli vähän kyseenalaista oliko hän enää 42 tuumaa tai alle. Alle 36 tuumaiset eivät pääse mäkeen ollenkaan, ja 36-42 tuumaiset vain aikuisen kanssa. Täällä voi myös lasketella ja lumilautailla. Itse en 30 viikkoa raskaana uskaltanut mennä jäiseen mäkeen, joten juon kuumaa kaakaota kahvilassa, päivitän blogeja ja luen sähköposteja. Kudin ja kirjakin olisi laukussa, mutta en ole vielä ehtinyt niin pitkälle! Louisianassa ja Etelä-Kaliforniassa kasvanut poikani harvoin kokemastaan lumesta haltioissaan ja näki tänään myös elämänsä ensimmäisen jääpuikon. :)

22.12.10

Kaatosade ja ukkonen, mikä joulusää!

 
Ikean lumihiutalejouluvalot näyttävät siltä kuin ne olisivat väärässä paikassa, kun katsoo ikkunasta kaatosateessa urheasti seisovia palmuja. On satanut kuusi päivää. Onneksi ei tarvitse käydä ostamassa joululahjoja enää, Los Angelesin moottoritiet tässä sateessa ovat aika tukossa ja vettä tulee niin kovaa tahtia, että vettä on paljon teillä. Tuntuu välillä kuin kahlaisi autolla. Autot, jotka normaalisti ajavat 110-130 kilometria tunnissa tehden vaarallisia ohituksia, hidastavat sateessa 60-80 kilometriin tunnissa.

Syys saapui - lehdet kellastuvat pihapuussa

 
Yritin laittaa tämän jo toissa viikolla, mutta oli teknisiä ongelmia. Nyt sää on jo aika eri, mutta aurinkoisen sään pitäisi palata huomenna viikon sateen jälkeen.

----

Suomalaiselle sää täällä eteläisessä Kaliforniassa on vaan absurdi. Nyt joulukuussa aprikoosipuumme alkaa pudottaa lehtiään vihreälle nurmikollemme. Aurinko paistaa ja on taas lämmintä lyhyen viileän jakson jälkeen. Viikonlopuksi on luvattu +27 astetta. Nautin tästä säästä, mutta ei tässä oikein joulutunnelmaan pääse - joi sitten kuinka paljon tahansa Ikean glögiä. :)